keskiviikko 29. elokuuta 2012

Mäntyharjun ryhmänäyttely 25.08.2012

Kävin Simpan kanssa pyörähtämässä näyttelyssä, itse esitin koiran kehässä. Joka meni huomattavasti paremmin kuin odotin, sain koiran liikkumaan hyvin sekä seisomaan ryhdikkäästi korvat pystyssä. Taisi vähän turhankin ryhdikkäästi seisoa, koska koiran säkäkorkeudeksi mitattiin 68cm, eli kolme senttiä liian korkea, josta syystä toimme mukamanne arvosanan Hylätty.

Tuomarina toimi Reijo Tuovinen, alle kirjoittelen vielä asioita mitä Simpasta sanottiin:
Hyvä luusto, hyvä pää, erinomainen selkälinja, hyvä eturinta, hyvin kulmautuneet raajat, hyvä askelpituus. Ja viimeisenä vielä luki: "koko määrää palkintosijaa".

Avoimissa uroksissa, oli Simpan lisäksi myös kaksi muuta harmaata, joista kummatkin sai ERI:n.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Treenit 22.08.2012

Nyt on sitten Simpan kanssa ruvettava ihan tosissaan treenaamaan kun on tavoitteet selvänä. Kuukauden päästä ois koepaikka varattu.

Viiran tottikset
Tein alkuun muutaman vietti-istumisen ja niistä palkkaus. Sen jälkeen istuminen ja itse siirryin sivulle, ja kun siinä katsoi minuun ja oli rauhassa, siitä palkka. Huomasin, että siinä kun siirryin sivulle itse, ni koiran istuminen hidastui, joten ennen treenin loppua tein pari vietti-istumista taas ja kun oli nopea niin siitä palkka.

Simpan tottikset
Ihania, kamalia noutoja. Alkuun jätin leikistä Simpan istumaan patukka suussa ja menin kauemmas, siitä käsky hakee. Tuon se selkeesti jo osaa, joten vaikeutettiin sitä niin, että koira istumaan, patukka vähän matkan päähän maahan ja minä vielä kauemmas. Eli patukka jäi minun ja koiran väliin, siitä käsky hakee. Koira tuli hienosti eteenistumaan, mutta ei tajunnut ottaa sitä patukkaa mukaansa. Sain sen kyllä ottamaan sen suuhun, kun kunnolla painostin, se kaipaa siis harjoitusta lisää.

torstai 23. elokuuta 2012

Treenit 19.08.2012

Mitenhän nää mun tekstien kirjoittaminen aina unohtuu ja sen huomaa teksteistä, kun ei kunnolla muista viime treenejä. =)

Viiran tottikset
Vihdoin ja viimein sain oikeen asenteen Viirankin kanssa, ja en miettinyt kokoajan mitä teen ja suunnitellut ennen treenejä. Ensiksi tein muutaman vietti-istumisen ja sitten yhden istumisen, jossa sitten siirryin koiran sivulle. Ensimmäistä kertaa itse Viiran kanssa leikkiessä, niin nytten se koira oikeesti taisteli pallosta, eikä vaan peruutellut pallo suussa.

Simpan jälki
Kävin ajelemassa Simpalle jäljen metsään, jossa oli vain 6 keppiä. Ensimmäisen kepin ohi koira meni ja toisen kepin ilmaisun minä itse mokasin, koira selkeesti reagoi siihen ja pyöri, mutta kun ei mukamas löytänyt, ni lähti jatkamaan jälkeä ja minä sallin sen. Tapansa mukaan sähläsi taas jäljen alussa, joten siihen on nyt keksittävä joku ratkaisu. Onneks sain koulutusvirheen korjattu jäljen aikana, koska se meinas seuraavalla kepillä tehdä saman. Sitten vain ku meinas lähteä ilmaisematta, niin estin pois lähtemisen ja vain odotin, että se itse ratkaisee sen.

maanantai 20. elokuuta 2012

Treeni 12.08.2012

Meinas yhdet treenit jäädä kirjoittamatta kokonaan, mutta kirjoitellaan nyt ainakin vähän ja lyhyesti (sen mitä muistan).

Viiran tottikset
Tein kaksi kierrosta, taino ensimmäisen tein sellai, että kentällä ei vielä ollut ketään. Ihan, että sai omaa fiilistä vähän ylös. Se meni ihan ok, mutta en saanut koiraa yhtä hyvin mukaan kun mitä olen joskus saanut.

Toisella kierroksella keskityin jo opettamiseen, tein vietti-istumisen ja siitä siirryin itse koiran sivulle, sitten käsky "seuraa" ja kun katsoo hyvin niin palkka. Ensin yritin mennä sivulle liian varovasti, niin tietysti koirakin mietti, et mikä juttu tää nyt on ja rupes liikkumaan. Heti kun menin paljon rauhallisemmin ja varmasti, niin koira oli nätisti paikallaan. Vapautuksesta sen verran, että pallo laitetaan vasempaan käteen ja koiran pään viereen, ja sitten ku tulee vapaa, ni saa itse päätä kääntämällä ottaa sen. Ja nimen omaan niin, että itse on paikallaan niin kauan, kunnes koira itse aktivoituu leikkimään.

Simpan tottikset
Jatkettiin hypyillä ja koira selkeästi oli jo ymmärtänyt idean, että mitä pitää tehdä. Tekee myös Simpalle tosi hyvää hyppiä niitä metrisiä, koska niissä on pakko käyttää kunnolla takajalkoja. Mun pitää myös antaa toinen hyppykäsky aikasemmin, kun kokeessakin saa käyttää kahta käskyä, hyppy ja tuo käsky, niin toinen käsky pitää antaa siinä vaiheessa ku koiran tassut osuu maahan ensimmäisessä hypyssä.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Treenit 08.08.2012

Vähäisen porukan takia, oli näissä treeneissä hyvä keskittyä tottikseen kunnolla. Ruvettiin miettimään, mitä Simpalle ei ole tehty, miettien JK1:sen koetta miettien, joten sen pohjalta tehtiin treeniä. Viiran kanssa kävin vain leikkimässä kentällä, jotta joskus pääsisin ihmispelosta eroon.

Viiran tottikset
Kävin vain vähän leikkimässä, enkä tehnyt muutakun elin koiran kanssa. Ihan yhtä hyvään tilaan en itseäni saanut kuin mitä viimeksi sain, kun kävin koiran kanssa kahdestaan leikkimässä. Mutta kyllä se siitä alkaa sujumaan!

Simpan tottikset
Tavoitteena oli saada ihan omaa asennetta parempaan kuntoon, joka onnistui tosi hyvin. Tehtiin ensin hyppyjä, alkuun katsottiin miten hyppää matalemmasta tokoesteestä ja ei siinä ollu suurempia ongelmia, kuhan muistin antaa hyppykäskyn aikasemmin. Tehtiin hyppyä vain yhteen suuntaan, eli mun piti hypyn jälkeen itse esteen toiselle puolelle, ettei se opi kiertämään.

Metrisestäkin se meni ihan ok yli, mutta joku ongelma jos tulee niin se, että se kiertää esteen. Se nyt jo meinasin sitä harrastaa, joten sen kanssa on oltava aina tarkkana siinä. Ja muutaman kerran myös vähän kolisi, mutta sitä en pitäisi suurena ongelmana, koska koira myös pystyy menemään halutessaan kevyesti yli.

Tehtiin loppuun myös muutama eteenmeno. Sitä ei siis ole montaa kertaa tehty viime aikoina, joten ensin vietiin koiran kanssa se yhdessä palkka ja sitten lyhyen matkan päästä vain eteen käsky. Sitten jätin koiraa istumaan ja odottamaan kun vein palkan eteen. Ja siitä vain käsky eteen, että se saa luottoa siihen, että siellä se palkka on kentän laidassa.

maanantai 6. elokuuta 2012

Treenit 05.08.2012

Semmoset treenit sit taas, että tuli aika voimakkaasti opittua taas uutta. Harmi vaan, että kun ei niitä osaa sisäistä yleensä treeninaikana, niin ne treenit yleensä menee sit aika penkin alle.

Viiran leikit
Miten ihminen voikin mennä taas niin lukkoo, pelkästä leikkimisistä? Koira on niin pirun innokas leikkiä, mut kun ohjaaja menee lukkoon, ni koira ei haluakkaan niin helposti tuoda sitä palloa takaisin voittaessaan sen. Huomasin myös, että aina menen suorittamaan sen kanssa harjoitusta, joten seuraavat pari treeniä mä vaan meen kentälle ja miettimättä enempiä leikin sen kanssa siellä.

Simpan tottikset
Semmoset sitten tällä kertaa, viettiä saatiin koiralle kyllä, vetämällä se välillä aina pois sivulta ja minä hetsasin. Saatiin aikaan mm. myös irrotusongelma, et vietti ja paine nousee ni ei haluakkaan enää irrottaa patukasta. Jotenki vaan, ku vietti nousee, niin tietysti pitäis pistää vähän kovempaa ruotuun, että sen saa tekemään hyvin hommia, vaikka se ehkä haluaisikin enemmän perseillä. Niin sitä hommaa, en kyllä kunnolla hoitanut. Pari kertaa se oli kyllä hyvä, joten tällä tavalla olisi tarkoitus jatkaa!

Viiran purut
Meni aika samaan tapaan kun ennenkin, saalistaessa meinasi vaan jäädä vähän haukku päälle, mutta onneks maalimies odotti sen, että se saalistaa ensin hiljaa, ennenkun pysähtyy ja vaatii haukkua. Nyt sitten Viira jääkin tauolle tästä hommasta ja kasvamaan henkisesti, että on joskus valmis vähän nakkikioski meininkiin!

lauantai 4. elokuuta 2012

Treenit 01.08.2012

Hyvät treenit taas oli ei ollu niin turkasen kuumakaan, niin koiratkin jaksoi paremmin! Simpan kanssa nyt toivottavasti saatiin se punaisen lanka taas treeneihin, sen näkee nyt parien treenien jälkeen lähteekö luistamaan.

Viiran tottikset
Tehtiin vietistä istumisia ja sitten ihan yleistä leikkimistä, joka meni mun mielestä ihan hyvin. Osasin itse jo ainakin vähän enemmän eläytyä siihen. Viiralla vähenee joka kerralla se paha tapa, että se käy istumaan kesken leikin. Kiva likka!

Simpan tottikset
Nyt sitten tehtiin taas vähän muutosta treeneihin ja katottiin, miten saisi viettiä jos tekisi apparin kanssa ensin saalista ja sitten siitä seuraamista. Ja kun on hyvä ni appari vetää pois ja mä teen saalista vielä. Se siitä nousi niin hyvin, että päätettiin jättää haukuttaminen pois. Eli apparin tarkoitus on vain estää Simppaa pääsemästä mun luokse, että saa kunnolla saalista sekä vähän turhautumista siihen. Meni vaan ohjaajan taholta liika sähläämiseksi taas, mutta ehkä seuraavalla kerralla menee vähän paremmin. Päätettiin, että seuraavalla kerralla ei lähdetä liikenteeseen ollenkaan, vaan pelkkä sivulle tulo.

Viiran purut
Neiti on selkeesti ymmärtänyt idean ja esitti jo itsekkin hieman aktiivisuutta. Muutama treeni vielä tehdään ja sitten saa jäädä kasvamaan henkisesti. Eli vielä muutama treeni aikaa saada omaa ohjaamista vähän paremmaks, kanavoiminen ja "alle meno" tuottaa edelleen itselle hankaluuksia.

Simpan purut
Oli koira huomattavasti paremmassa tilassa kuin viimeksi. Alotuksesta sen verran, että sain ohjeistukseksi, kun ennen käskin koiran maahan ja siitä käyntiin, niin nytte käskin maahan - siirryin itse sivulle - käyntiin. Ensi kerralla voin käskeä maahan, siirtyä sivulle ja käskeä siitä sivu. Tehtiin taas hallintaa, siitä haukkumaan ja sitten taas hallintaa. Tällä kertaa sitten tein vähän liian pitkiä pätkiä seuraamista, vaikka pitäis palkata päästämällä haukkuun nopeammin.