torstai 28. tammikuuta 2016

Viime kerrasta on tovi kulunut...

tosiaan jopa liikaakin! Eli viime päivittelystä on tosiaan kulunut jo tosi pitkä aika ja paljon on ehtinyt tässä ajassa tapahtua. Joten eiköhän ole nyt kerrottava mitä kaikki lyhyesti ja otettava itseä niskasta kiinni ja kirjoiteltava useammin!

Viira mökillä viime kesänä mökillä.
Viira on pysynyt hyvin terveenä eikä sillä ole ollut mitään ongelmia terveyden kanssa. Ja käytiin tosiaan sen kanssa 1.11.2015 polkasemassa AD-koe hyväksytysti. Treenirintamalla on saatu kyllä aikaa paljon, vaikka viime kesänä ei kokeeseen kyllä päästy, noudot tuotti vähän liikaa päänvaivaa ja sitten maastoissakin tuli ongelmia. Ylläri ylläri! Ensi kesänä on sitten oikeesti jo pakko korkata oikeat kokeet! Viira on saatu vihdoinkin noutamaan kapulaa, ja niissä noudoissa nyt on vielä paljon hienosäätöä, mutta parempaan päin mennään kokoajan. Ja purujakin ollaan jatkettu omaksi iloksi ja voi kehveli miten hieno tyttö siitä on kuoriutunut. Tehdään hallintaa ja se haukkuu jo ihan yksinään piilolla.

Tyyne kävi myös viime vuoden alussa virallisissa selkäkuvissa saaden tulokseksi: SP0, LTV2. Siltä oli myös tarkoitus poistattaa kohtu nyt viime vuonna, mutta valitettavasti korvien takia jouduimme ramppaamaan ja nukuttamaan koiraa vähän liiankin usein, joten päätimme asian antaa olla ja siirtää suunnitelmia. Tyyne on myös treenirintamalla tainnut jäädä jonkinmoiselle eläkkeelle, kun ei miestäni ole nyt oikeen kiinnostanut enää treenailla.

Tommonen Ciihkoilija "Kohu"
Sitten vielä kirsikkana kakussa, minä sain oikeen hienon uuden vuoden lahjan! Eli hyvin energinen ja reipas pentu muutti meille uuden vuoden jälkeen, Tommonen Ciihkoilija, eli tuttavammin Kohu. Se on hankittu yhteistyössä Viiran kasvattajan kanssa ja jos siitä kasvaa terve sekä ominaisuuksiltaan hyvä narttu, tullaan sitä käyttämään jalostukseen. 

Tarkoituksena Kohusta on tulla isona se kaivattu suojelukoira ja varmasti ei ominaisuuksista jää kiinni tällä kertaa, enemmänkin siitä, että pysyykö se kuskilla lapasessa! ;) On ollut mukava puuhailla näin söpön neidin kanssa, joka on sopivan ahne ja oppii helposti kaiken. Ainut harmi oli, että alkoivat ne n.30 asteen pakkaset heti kun neidi kotiutu, joten ulkona ei ihan hirveesti ensimmäiseen pariin viikkoon voinut olla enempää kun käydä pissillä ja kakalla.

Nipsu ja Kohu
Pentu on otettu taloon todella hyvin, mitä nyt Viira ei aina oikeen jaksa niitä naskalihampaita, ja kun on vielä liian kiltti sanomaan, että nyt hitto loppu! Nipsu on myös toiminut hyvänä energian purku kaverina kovien pakkasten aikaan.

Nyt sitten ei auta toivoa, kun että vuosi jatkuisi paremmin kuin mitä se on alkanut. Ensin meni auto, joka oli käyttökelvoton melkein kolme viikkoa (tosi kiva olla yhden auton varassa ja kummallakin pitkät työmatkat ym.) ja sitten kun se saatiin kuntoon taloyhtiössämme tuli patteriputkeen vuoto, joka ylläri ylläri sattui meidän asuntoon. Remontin kestoksi on arvoitu 2kk, joten nyt sitten odotellaan päätöstä vakuutusyhtiöltä, että ne korvais meille sijaisasunnon. Että kyllä osaa olla huonoa tuuria!