perjantai 24. helmikuuta 2012

Treenit 24.02.2012

Käytiin nyt toistamiseen Doggien hallissa treenailemassa, tällä kertaa Simppa jäi kotiin. Tehtiin kaksi kierrosta, ensimmäisellä kierroksella vain leikitin Viiraa ilman leluja ja toisella kierroksella sai ruuan.

Leikkihetki
Alan itekki hieman rentoutumaan, aloitettiin leikki luokse tulolla, Heidi kävi hakemassa Viiran ja sitten luokse, muutama nappula ruokaa ja hirmu leikit päälle. Alussa Viira kävi aina riehumassa hetken ja sitten oli sitä mieltä, että muualla on kiinnostavaa. Hyvin huomasi, kun annoin kaikkeni mitä pystyin leikkiin ja hirveet bileet aina ku oli tulossa luokse. Viihtyi kokoajan pidempää ja pienen häiriönkin jälkeen, innostui taas kunnolla. Sitten pääsi autoon huolimaan.

Ruokatottikset
Aloitettiin tämäkin harjoitus luokse tulolla, ja sitten aluks ihan jeejee:tä ja muutaman askeleen seuraamisia. Ja kokoajan pyrin pitämään menoa ja meininkiä yllä, saa olla kyllä tyytyväinen. Tehtiin aika lyhyt harjoitus ja sai loput ruuat syyä halissa. Tein sen syödessä hetsiä kupilla, että kuppi vähän väliä vähän liikkui. Mun pitää huomioida kun luoksetulossa annan kupin niin, että lasken sen mun eteen, enkä heitä sivulle niinku tänään. Ensin eessä ja sit voi ruveta liikuttelee. Söi kyllä niin hirveetä vauhtia, että tavoite on saavutettu! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti