maanantai 13. huhtikuuta 2015

Treeni ja terveyskuulumisia

On hieman taas venähtänyt pitkäksi tämä päivitystahti! Paljon on sattunu ja tapahtunut tässä ajassa.

Ensinäkin nyt on Viiran silmät ja polvet tutkittu virallisesti! Ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia ja polvet ovat 0/0, lääkärin mukaan kyllä niillä polvilla passaa juoksennella. Ja olen myös vaihtanut meidän tytöille nappulan, eivät syö enää Happy Dogia, vaan Eukanubaa. Ruoka on erittäin hyvin sopinut varsinkin Viiralle, joka käyttää ruuan paljon paremmin hyödyksi kun edellisen. Siitä on jopa tullut hieman pullea, tai siis lihakset on kasvanut paremmin ja kylkiluut ei enää paista!

Treenirintamalla on tosiaan aktivoiduttu kevään tullessa ja hirveä hinku on varsinkin mettähommiin. Tottiksia on tietysti veivattu koko talven yli ja voin sanoa, että Viira on ehdottomasti parhaimmillaan näin 3,5-vuotiaana. Jaksaa jo paljon pidempiä treenejä kerralla, ilman että menee matkalaukuksi. Noudot on nyt pienellä tauolla ja on keskitytty jääviin, joita olen myös tehnyt paljon ruualla. Eipähän tarvi kokoajan syöttää palloa, kun niihin tarvitaan mahdollisimman paljon onnistuneita toistoja.

Neiti on päässyt myös tekemää huppapuppa-puruja maalimiehen kanssa. Ja voin olla todellä tyytyväinen, itsekkin ohjaan koiraa huomattavasti paremmin, kun ei tarvitse niin tosissaan olla! Koiran itseluottamus on noussut taas hurjaa vauhtia ja se korvat pystyssä haukkuu maalimiestä viittä vaille löysillä liinoilla.


 Metsähommia on myös jo pikkuhiljaa aloiteltu, esineruudussa on käyty muutaman kerran. Ja oon ihan liian pitkään selkeesti haetuttanut vain yhtä esinettä, koska Viira on vähän oppinut et yks haetaan hyvin ja sen jälkeen ei tarvis enää tehdä mitään. Olen myös yhdistänyt tottista esineruutuun, eli teen seuraamista ennenkun lähetän sen etsimään. Eli se saa palkaksi etsiä. Nyt vaan koulutetaan hakemaan lisää esineitä!

Yksi jälkikin on saatu tehtyä, mutta ei meinaa vielä missään olla tarpeeksi sulaa metsää, mutta jälki meni ihan hyvin ekaksi kevään jäljeksi! Keppejä pitää vielä vahvistella paljon lisää, niihin reagoidaan, mutta ei tarpeeksi selkeästi.


Tänä vkloppuna  (17.4 - 19.4) suuntaamme Viiran kanssa auton kohti Kokemäkeä SPL:n kansallisten lajien leirille! Innolla odotetaan reissua. Ja sitten on toukokuun puolessa välissä myös Kultapapuleiri Hauholla.

Jospa nyt vähän muistaisi kirjoitella useammin ja tarkoitus olis myös päivittää blogin ulkoasua taas vähän keväisemmäksi. Tämän tekstin kuvat on kuvannut: Tiia Ekman. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti