torstai 1. maaliskuuta 2012

Treenit 26.02.2012

Käytiin taas Juokslahdessa kasvattajalla treenailemassa, yllätykseksi jopa sää salli tällä kertaa. =)

Viiran ruokailu
Aika uusi asia, eteenistuminen. Tuottaa vähän itselle vaikeuksia, jäi joko liian kauas tai vinoon. Pitää nyt ainakin siihen vinotukseen puuttua, ettei siitä ainakaan saa palkkaa. Intoa olisi saanut olla enemmänkin, mut toisaalta oli koirallekkin vieras juttu, mitä ei montaa kertaa ole tehty.

Simpan tottikset
Sain ainakin kaipaamaani, eli kasvattajan huutoa kuulla. Olin siis sitä pyytänyt, että ite yritän edes vähän tsempata. =) Tehtiin taas seuraamista ja erityisesti juuri vasemmalle käännöksiä. Muutama käännös onnistui hyvin, mutta sitten ohjaaja taas tuppas tamppaamaan hiljaa eteenpäin. Että pitää puuttua ja vaatia ihan siihen seuraamiseenkin, eikä ajatella vaan käännöksiä. Ja seuraamisessakin saa (PITÄÄ) kehua sitä koiraa, varsinkin kun se välillä tuppas kulkemaan ns. varpaillaan ja selkeästi kunnon kehuista se koira oikeen nosti itteään. Ja sitte oikealle kääntyminen (pyöriminen) nosti myös hyvin intoa ja virettä. Itse pitää muistaa se, että perkele alkaa luonnistuu jo, mutta ne kehut! Pitää opetella käyttämään myös sitä ääntä ja kehua koiraa kunnolla. Jäi noin yleensä taas hyvä fiilis.

Simpan purut
Viime purujen sähläyksen jälkeen, olin toisaalta odottavin mielin sekä hieman jännityksellä. Mut en voi muuta sanoa, kun että jäi tosi hyvä fiilis. Maalimies keksi keinon millä saadaan aikaan agressiota, mutta niin, että pystyn itse päästämään koiran kauemmas minusta. Nyt vain toivotaan, että keino tuottaa tulosta, että sitä ei aina tarvi käyttää vaan koira yhdistää asioita toisiinsa. Liinojen käyttö onnistui minusta ihan ok, että en hirveästi niiden kanssa sählänny. Ja purun (=hypyn) jälkeen, sain hyvin sen luokse, kun multa loppui se kysyminen koiralta, et tuutko tänne. Vaan tänne tuli jämäkästi ja käskien. Vielä ku saa samaa fiilistä myös siihen kehumiseen ni alkaa olla jo vähän parempi. Ja sitten mun pitää muistaa, että kun koira tulee luokse, ei sitä tarvi enää alkaa kierrättää, vaan sen voi käskeä suoraan sivulle. Pitää myös muistaa ennen seuraavaa treeniä keskustella simpan haukkumisesta siinä tilanteessa kun tulee kentälle, että käskenkö olemaan hiljaa vai saako vähän "riekkua".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti