maanantai 9. tammikuuta 2012

Laumaan sopeutumista

Pohdin pitkään, että mitenhän pieni Viira meidän perheeseen sopeutuu sekä, että mitenhän Simppa ottaa uuden kaverin vastaan. Nyt kun pentu on ollut meillä kohta sen 2 kk, alkaa elämä palata taas normaaliksi, eli suomeksi sanottuna Viira on sopeutunut hyvin. Samoin en äkkiseltään keksi parempaa "lapsenlikkaa" Viiralle kun Simpan (jos ei Simpan veljeä lasketa mukaan). Simppa kirjaimellisti ainakin pönkittää pennun itseluottamusta, kun antaa viedä lelut suusta, kurmuttaa itseään ja ruokakupinkin jakaisi, jos meillä ei olisi siihen sanomista. =)

Viira myös kasvaa kovaa vauhtia. Just tässä ihmettelin ääneen, että mihin se meidän 4,5kg pikkupentu hävisi, jonka toi yhdellä kädellä kotiin. Ja tilalle on tullut tommoin yli 11kiloinen rontti, joka koettelee hampaitaan kaikkeen mihin ei saisi.

Treenejä meillä ei ole nyt ollut ja kotonakin on nyt keskitytty siihen, että Viiran saisi syömään paremmin. Se oli tullessaan aika huono syömään, mutta paransi huomattavasti. Yhdessä vaiheessa sai jo sormiakin varoa, ettei menny mukana. Nyt on taas tilanne hieman huonontunut, ipana kyllä syö, mutta ei tarpeeksi innolla, eli ruualla palkkaaminen tuntuu tällä hetkellä hyödyttömältä kun toinen ottaa sen kolme nappulaa suuhun, mutta tiputtaa kaksi ja vain yhden syö. Mutta kikka kolmosia on kasvattajalta saanut ja niitä testailemme ja yritämme löytää sen jutun, millä saisi syömään paremmin.

Ihanien lumen tulon kunniaksi pistelen myös muutaman kuvan toissapäiväiseltä lenkiltämme:
Simppa ja Viira

Viira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti