tiistai 13. maaliskuuta 2012

Hollolassa tottisseminaarissa 2.-4.3.2012

Vietettiin tosiaan kyseinen vkloppu Hollolassa Korpikylän maneesissa, taino itseasiassa seminaaripäivinä olivat vain 3.-4.3. Kouluttajina toimivat Teemu Parviainen ja Hannu Liljegren.

Jäi kyllä itselle älyttömän hyvä fiilis ja jotenkin tietyt asiat tuli hyvin selväksi, kun katsoi harjoituskoiria ja niiden ohjaajia. Esimerkiksi nyt ymmärrän miksi Tiia on niin fanaattinen, että koira opetetaan leikkimään. Paljon näki ohjaajia, jotka esitteli lihaksiaan ja koira vain roikkui/piti kiinni pallosta tai patukasta. Ei niin. =) Samoin juuri, että miten pitää tehdä siinä vaiheessa koiralle ansoja ym. kun koira osaa esim. seuraamisen. Ei tyydytä tallaamaan ja tekemään sen mikä koira osaa. Että hirmu paljon oli juuri sitä, että miten on myös turha ruveta tekemään seuraamista, jos koiran pää kääntyilee sivulla olossakin pienestä häiriöstä.

Ja oli ihan mukava välillä viettää itse koiraton vkloppu, vaikka se ei enää ollutkaan niin hyvä idea, kun kotiin tulin. Simpalla maha taas sekasin, vielä pahemmin kun pitkään aikaan. Kiitos vaan sille, joka antoi sen syödä raakaluun meidän sängyssä!

Kiitokset vielä kaikille mukana olijoille: Tiialle, Eijalle, Heidille, Jennille, Irenelle sekä Helille! Tämmöisiä reissuja ehdottomasti lisää! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti