keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Treenit 12.03.2012

Käytiin kasvattajan luona treenailemassa. Simpalle tottikset ja Viira sai tehdä töitä ruokansa eteen. Myöhemmin tehtiin vielä Simpalle toinen kerta Muuramessa.

Viiran ruokailu
Tämän kertainen treeni avasi tosiaan mun omat silmät. Saan sen kivan aktiiviseksi, mutta silloin kun haen kupista lisää ruokaa, koira rupeaa haahuilemaan, nuuskuttelemaan maata sekä tekemään omia juttujaan, joista on päästävä eroon. Sen aktiivisuus laskee kun lehmän häntä. Pistettiin sitten Viira hihnaan ja puututtiin väärään käytökseen, mutta jotenkin ite en ole tottunut hihnaa käyttämään sen kanssa, joten homma oli aika sekavaa ja vaikeaa mulle. Eiköhän se tästä lähe sitten taas rullaamaan kun tajua kunnolla mitä tehdä, mitä sanoa ja toimia. Niinhän se koirien kanssa menee, yksi askel eteenpäin, kaksi taakse ja sitä rataa. =)

Simpan tottikset osa 1
Tehtiin seuraamista, tällä kertaan sotilaskäännökset vasemmalle on jätetty pois. Että vasemmalle käännytään sellai vähän loivemmin ja poikitukseen puututaan. Takapään pakotteet alkaa olee itellä kunnossa, vielä kun muistaa, että suunta ei muutu pakotteen jälkeen. Ja mä muistin tällä kertaa jopa kehuakkin hyvästä käytöksestä. Ensi kerralla pitää pistää toinen panta, että saa paremmin tehoa pantapakotteisiin, kun katse tippuu. Mun pitää myös ruveta nyt miettimään mitä vaadin ja haluan sekä mihin aina puutun. Tehtiin myös muutama katsekontakti harjoitus, joita myös pitää jatkaa, koska oli yllättävän vaikeita. Myös palkkaamisessa pitää muistaa uusi asia, nimittäin puuttua siihen, että se ei saa ite rynniä palkkataskulle sekä, että mä en saa työntää sitä sen suuhun. Joten aika paljon päätettiin käyttää laumapalkkausta ja siitä suoraan jatkoa seuraamiselle.

Simpan tottikset osa 2
Tehtiin toinen kierros saman päivänä, tällä kertaa panta oli toinen, mikä vähän paransi kaulapantapakotteita. Muuten mentiinkin sitten aika samalla kaavalla kun viime kierroksellakin. Tosin yhdessä välissä oli ns. paikkamakuu, kun keskusteltiin välissä harjoituksesta. Pysyi hyvin, mutta ennakoi "sivulle nousua", joten siihen piti puuttua. Jonka jälkeen, ei meinannu nousta, jolloi kannustus ja kehu oikeasta toimi hyvin. Muutama tosi hyvä irrostuskin oli, kun päätin, että siihen mäkeltämiseen on puututtava!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti