maanantai 3. joulukuuta 2012

Suru-uutisia 03.12.2012

Jäänyt vähän tää blogin päivittäminen, ihan koska ensinäkin treenit on nyt jääny vähemmälle ja meillä on kotona tapahtunut iso muutos.

Pikkuinen Simppa poika lähti kaksi viikkoa sitten koirien taivaaseen, vuosi sitten tullut vatsalaukunkiertymä uusiutui. Taino tavallaan ei koska, vastalaukku oli kiinnitetty, se ei päässyt pyörähtämään. Mutta se oli pahasti kaasuuntunut ja painoi erillaisia verisuonia ja hermoja ym, josta johtuen koira meni huonoon kuntoon. Se olisi saatu ehkä pelastettua, mutta tulimme liian myöhään kotiin.. Hyvää matkaa Simpalle koirien taivaaseen! <3

Mutta nyt on aika jatkaa elämään ja onneksi meitä on ilostuttamassa vielä Viira, jonka kanssa treenejä tullaan jatkamaan! Tarkoitus oli myös päivitellä blogin ulkoasua ym. urakalla tässä lähiaikoina ja otan itseäni niskasta kiinni, että tulee kirjoteltua.

4 kommenttia: