Hitaasti, mutta varmasti.

Viiran kanssa treenit edistyy. Tottiksissa oon koiran saanut vihdoin ja viimein koiran siihen tilaan, että se tekee mielellään ja hyvällä mielentilalla. Edistys on musta huomattava vuoden takaiseen, jolloin se oli laama, jota sai veivata ihan kunnolla, että se edes halusi tehdä mitään. Ja kun tila oli huono ei oppimistakaan tapahtunut. Nyt onneksi alkaa tuntumaan siltä, että kevään BH-koe on ihan realistinen tavoite ja sitä kohti treenataan.

Nyt on seuraaminen saatu siihen jamaan, että voi ruveta tekemään jo jääviä pikkuhiljaa. Joskin mun on edelleen muistettava vaatia kunnon seuraaminen ja tila siihen tekemiseen. Ollaan myös tehty viime aikoina ensimmäisiä harjoituksia niin, että toinen koira on kentällä. Joskin paikkamakuussa, mutta ei sitäkään oo kaikista helpoiten tehty vaan kentälle on tuotu oma kaveri, jonka kanssa on tottunut leikkimään. Siitä on saatu sitä kaivattua painetta, kun on päässyt puuttumaan, et hei nyt ei mennä leikkimään vaan tehdään mun kanssa hommia.

Paikkamakuu on selkeesti Viiralle se hankalin, tai siis sen mielestä ku se on tylsää ja siellä pitäis pöhkiä ja haukkua varsinki jos toinen koira on kentällä. Mut sitä pitää vaan treenata ja treenata, että siitä saa varmasti varman.

Puruissa tuli taas viime treeneissä muistutus siitä, että pitää enempi puhutella koiraa. Jos ei tarpeeksi puhuttele sen näkee saalistamisessa, puruotteessa ja kanavoinnissa. Tosin edelleen on oltava tarkkana, ettei puhuttele liikaa, koska ihan kaikkea ei kestä vielä. Sen näkee noin vuoden päästä mitä tuo koira todellisuudessaan tulee olemaan, kun se kunnolla aikuistuu.