keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Sairasloma on viimein loppunut!

Nyt on neiti vihdoin ja viimein toipunut, ensin se pääsi viikko sitten leikkimään Tyynen kanssa metsään ja montuille, voi sitä hepuleiden määrää. Yhteisiä leikkihetkiä oli selkeästi odottanut sekä Viira että Tyyne!
Tyyne ja Viira leikkimässä
Sunnuntaina olisin ensimmäiset treenit, otimme Viiran kanssa vain tottikset ja ne meni ihan ok, tosin ohjaaja taas unohti sen tyypillisen, että ei tuo koira pelkällä pallolla tee. Sitten kun tuli vähän painetta tekemiseen ni rupesi taas viettiäkin tulemaan enemmän. Painetta tehtiin sillä, että koira maahan ja palloa heiluteltiin, heiteltiin ym., eli koiralle tehtiin ansoja. Maasta ei saanut lähteä ja jos lähti siihen puututtiin. Sitten pallo muualle ja käsky "tänne" tai "sivulle" tms. ja vaadittiin että se koira tekee mulle ennenkun pääsee pallolle.

Loppuun myös haukutettiin Viiraa, mun on siinä opittava laskemaan enemmän kuin kolmeen. Odotin aina kolme haukkua ja sitten palkka, eli odotettava, että koira tarjoaa enemmän haukkuja. :)

Ensi viikolla varmaan otamme jo sitten purutkin ja katotaan mitä neiti niistä tällä kertaa tuumaa. Mielenkiinnolla odotan kun niistä on taukoa ollut melkein pari kuukautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti