sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Treenit 15.01.2012

Pakkassäästä huolimatta, oli pakko suunnata treeneihin pitkästä aikaa ja se kannatti. Sen verta hyviä neuvoja kasvattajalta taas sateli, niin Viiran kun Simpankin treeneihin.

Simppa, treenattiin eteentuloa
Treenin aihe oli vielä kentälle mennessä nuotokapulan luovutus (noutoja ei ole vielä treenattu). Mutta aloitimme eteentulolla, jossa koira oli vino oikealle päin. Eli oli jo vähän valmiudessa siirtymään perusasentoon takakautta kiertäen. Joten päädyimmekin jättämään sen noutokapulan ensi kerralle ja keskittyä saamaan eteentulon suoraksi.

Ensin otettiin ihan sillä, että koira istuu vähän matkan päässä ja sitten se kutsutaan ja samalla on itsellä patukka leuan alla, josta se vain tiputettiin koiralle. Se osoittautui helpoksi Simpalle, joten harjoitusta vaikeutettiin sillä, etten istunut suoraan kohti vaan saatoin seisoa sen vieressä, joten samalla on tuli peräpään käyttö harjoituksia. Huomasin myös samalla miten paljon ite tulee tehtyä vääränlaisia vartaloapuja, erilaisia käsien heilutuksia ja kropan kääntämisiä. Ehkä se tästä joskus luonnistuu. =) Muuten kyllä Simpan osalta oli hyvä ja opettavainen treeni, ehkä ens kerralla saadaan se noutokapulakin mukaan.

Viira, aktiivisuutta sekä perusliikkeitä
Alussa oli ihan ok aktiivinen, tosin olisi voinut olla paljon enemmänkin, mutta odotin, ettei se syö ollenkaan mitään. Itse sain semmosen valaistuksen, että olisin voinut tehdä monta asiaa erilailla. mm. Ruoka-annokset oli liian isoja sekä koira ei saanut tarpeeksi tehdä töitä ruuan eteen. Ja sitte maahan menossa olin huomaamatta palkannut pitkään, vaikka toinen puoli koirasta ei ollut edes kunnolla maassa.. -_- hyvä minä!

Mut eiköhän sitä taas vähän aikaa osaa tehdä harjoituksia oikein, että ruokailuun tulee muutos. Kahden ison ruuan tilalle vaihdetaan about 6 pientä, että koiralla on aina vähän nälkä ja sit jos ei joskus maistu ni pystyy paremmin mielin jättää kokonaan saamatta. Kun eria asia, jos jää kaksi isoa (=päivän ruoka) kun, että jää kaksi pientä annosta. Kyllähän mä saan tosta pienestä rontista ahneen tolle ruualle, se voiski olla myös yksi vuoden tavoitteista. =)

1 kommentti: