lauantai 21. heinäkuuta 2012

Treenit 18.07.2012

Viiran kiusaksi on iskenyt aika ärhäkkä ihotulehdus, mutta neiti pääsi silti treeneihin mukaan. Koiran onneksi omistaja tuntuu stressaavan sitä enemmän kuin koira. Eli porskuttaa täysillä eteenpäin. =)

Simpan tottikset
Kehtaakohan sitä edes kirjoittaa, kaikkia minun tapojani vastaan jätin pallot ja patukat autolle. Palkkana oli makkaraa ja yritettiin hioa tekniikkaa pienessä vietissä, eli kun Simpalla vaan takapuoli kulkee mukana ajateltiin kokeilla "temppuja" mitkä edes auttaisi peräpään käyttöä. Peruuttamista, pyörimistä ym. enkä voi muutaku ihmetellä, miten koiralla voikin niin vain roikkua se perä mukana. Noh, jatketaan harjoituksia kotona.

Viiran leikit
Minä olin jopa jo vähän itse ylpeä itsestäni, kun sain palloon tarvittavan liikkeen ja tekniikan, pikkuhiljaa sitten alkaa se painautumaan selkärankaan. Muutenkin oli onnistunut treeni, tehtiin vain leikkimistä. Pari kertaa koira jäi vaan seisomaan paikoilleen toljottamaan. Siinä vaiheessa pitää vain odottaa ja kun vähänkin esittää aktiivisuutta siitä kovat kehut. Jos tuossa tilanteessa rupeisi huutelemaan ja innostamaan, koira vain oppisi, että kun passivoituu ohjaaja aktivoituu.

Simpan purut
Mitenhän se ohjaaja taas on ruvennu sähläämään hallinnassa? Senkun tietäisi. Ja pakotteet jossain tilanteissa oli ihan naurettavia, mun pitäis muistaa kunnolla puuttua, vaikka virhe olisikin suhteellisen pieni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti